Menin kokeeseen valmiina rastittamaan "luovutus-kohdan", koska pääsin sattuneista syistä aloittamaan lukemisen vasta toukokuussa ja täysipäiväinen töissäkäynti verotti sekä lukuaikaa että lukemiseen käytettävissä ollutta energiaa. Ja onhan tässä ollut sitten kaikkea muutakin "ohjelmaa".
Ymmärsin kyllä "kaikki" asiat mutta en osannut ulkoa kuin muutaman listan ja pelkäsin etenkin täydellistä ulkoa osaamista vaativaa aukkotäydennystehtävää tai sellaista "1-4 kohtaa oikein" -monivalintaa.
Olin lisäksi alusta lähtien vihannut kaikkia noita kirjoja niiden (täälläkin raportoitujen) kirjoitus- ja muiden virheiden takia ja siksi, että monesti asiat selitettiin tarpeettoman monimutkaisesti tai siten, että Finlexin/muun tietokannan olisi pitänyt olla koko ajan vieressä tukena. (Sen käyttöön kun ei ollut aikaa eikä periaatteessa intoakaan, kun vaatimuksena kerran oli VAIN kirjoissa esitettyjen asioiden osaaminen ILMAN pykälänumeroita - ja silti käskettiin katsoa tiettyä KKO:n tai EIT:n ratkaisua, jota ei viitsitty referoida).
Mielialani kohosi, kun tajusin kysymyspaperinipun paksuudesta, että mukana on aineistoja. Aloitin monivalinnasta mutta vaikka yritin katsoa aineistot nopeasti läpi, monivalintakysymyksiin meni kuitenkin melkein tunti, koska aineistoonhan joutui palaamaan vastausvaiheessa uudelleen ja uudelleen. (Vrt. yo-kokeen monivalinnat, joissa 1. kysymyksen vastaus löytyy käytännössä 1. kappaleesta, 2. vastaus 2. kappaleesta jne.) Olen kuitenkin aika varma siitä, että sain monivalinnasta 9/10 oikein (yhteen jätin suosiolla vastaamatta).
Hätävarjelu- ja takaustehtävät menivät hyvin (vaikkakaan jälkimmäinen ei ollut vastausteknisesti kovin siisti). Tehtävät 1 ja 2 menivät sitten huonommin, kun aika alkoi loppua, käsi kipeytyä (kirjoitin minikokoisin selkein tekstauskirjaimin isokokoisen "käsialan" sijaan) ja aivot lyödä tyhjää.
Olin mielestäni valmis vähän ennen koeajan loppua ja palautin paperit viisi minuuttia ennen kokeen päättymisaikaa välttääkseni poistumisruuhkan, koska viideltä piti olla jo ihan toisaalla. Koesaliini jäi lähtiessäni vielä varmaan 70% osallistujista kirjoittamaan, joten aika on varmasti loppunut monelta oikeasti kesken (saliin jäävät eivät siis mitenkään näyttäneet taaksepäinnojautuneina "tarkistelevan" vastauksiaan vaan nimenomaan plaraavan monivalintatehtävän aineisto-osaa edestakaisin.
Illalla oli kamalaa, kun (muuten tyhjään) mieleen putkahteli asioita, jotka olisi mahdollisesti pitänyt vielä lisätä noihin 1. ja 2. tehtävien vastauksiin mutta jotka eivät tulleet mieleen koetilanteessa. Toisaalta niihin olisi saanut käytettyä tosi paljon aikaa siinäkin tapauksessa, että kirjoja olisi saanut käyttää.
Tänään on sitten ollut suoranainen morkkisfiilis.
Onneksi tässä nyt ei oikein ehdi tuota koetta enää märehtimään, kun on kaikkea muuta tekemistä ja kiireitä.
Olisihan se kiva päästä 1. yrityksellä sisään mutta tällä hetkellä kivointa on, että koe on ohi. Kirjat on pistetty piiloon ja nyt sitten "päällekirjoittamaan" aivojen muistikapasiteettia vajaan kuukauden päästä olevan kesätentin 500-sivuisella kirjajärkäleellä, joka liittyy onneksi ihan eri aihepiiriin.
EDIT: Onneksi ei tarvinnut mennä vessaan kokeen aikana, muuten vastausaika olisi loppunut kesken.